Kokkolalainen erityisjalkapallo on vahvistanut asemaansa tänä
vuonna. SM-sarjassa pelaavan, vuonna 2003
perustetun GBK Tigersin rinnalle perustettiin keväällä juniorijoukkue, jossa
pelaa 7-16-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Erityisjalkapallotoiminnan Kokkolassa
käynnistänyt joukkueenjohtaja Kaj Luokkala kertoo, että innokkaita
junioripelaajia löytyi mukavasti mukaan toimintaan heti ensimmäisistä
harjoituksista lähtien. Konkarit ja juniorit harjoittelevat yleensä omissa
treeneissään vastuuvalmentaja Henna Sillanpään johdolla, mutta kesäkauden
päättäjäisiksi järjestettiin yhteisharjoitukset. Mukaan pelaamaan saivat tulla
myös huoltajat, huoltojoukot ja tutorit.
Jotta pelissä vierailijoilla olisi mahdollisuuksia pärjätä
Tigerseja vastaan, tuomari päätti jakaa kaikki peliin osallistuvat kahteen
sekajoukkueeseen. Pelin alettua kentällä riitti vauhtia ja pallosta kisailtiin
toden teolla.
Pelin ilmapiiri oli kannustava, joukkuetoverit tsemppasivat
toisiaan ja onnistumisista iloittiin yhdessä. Suurin osa maaliyrityksistä
tyssäsi hyvään maalivahtipeliin sekä puolustajiin, jotka rohkeasti pallon
eteen. Peli eteni tasaväkisesti, ja lopulta maaliverkko heilui vuoronperään
sekä sinisen että punaisen joukkueen maaleilla.
Tiukan ottelun peliajan
päättyessä tilanne oli tasan 2-2. Voitto ratkaistiin rangaistuslaukauskisalla,
josta voiton vei punainen joukkue. Reilun pelihengen mukaan ottelu päätettiin joukkueiden
kättelyyn. Pelin jälkeen pelaajat nauttivat pientä välipalaa ja suunnittelivat
tulevia turnauksia.
Tutoris Oy:n ja Tigersin yhteistyö on jatkunut kaksi vuotta. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun Tutorit ja Tigersit pääsivät ottamaan mittaa toisistaan.
-Reilusta pelistä kiittäen aluejohtaja Leena Kärki
Lisää kuvia pelin tiimellyksestä löytyy Tutoriksen facebookista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti