Minä sain ilon kirjoittaa blogiin kokemuksistani Lapissa
työskentelystä. Valmistuin toimintaterapeutiksi syksyllä 2011 Jyväskylän
ammattikorkeakoulusta. Valmistumisen jälkeen minulla oli edessäni sama kuin
muillakin tuoreilla terapeuteilla – työnhaku. Enpä olisi vielä
valmistumispäiväni arvannut, että työt lennättävät minut Rovaniemelle asti.
Lukuisia kertoja olen saanut vastata kysymykseen ”Miksi ihmeessä lähdit niin
kauas pohjoiseen töihin?”. No, syitä on monia. Minua houkutteli mahdollisuus
työskennellä yhdessä Suomen parhaimmista työpaikoista, Tutoriksen tarjoama
starttitonni sekä mahdollisuus kokea jotain uutta – muuttaa napapiirin
pohjoispuolelle (ja se todella on extreme-kokemus koko elämänsä Etelä-Suomessa
asuneelle). Tietysti halusin myös heti valmistumisen jälkeen päästä kokeilemaan
siipiäni työelämässä ja tekemään oikeasti terapiatyötä.
menossa
Tutoriksen Rovaniemen toimipisteeseen
Tutoriksen
Lapin tiimin idyllisiä toimistotiloja
No millaista täällä Lapissa on sitten ollut? Kaikkia
kokemuksia on vaikea pukea sanoiksi, mutta olen päässyt kokemaan Lapin karuuden
ja kauneuden, ja kaikki tämä on todella mennyt luihin ja ytimiin. Yhden
haasteen työhön on tuonut se, että koska meillä
Tutoriksessa on yhteisöllisen kuntoutuksen malli ja me menemme asiakkaan luo,
niin se tietää terapeutille pitkiä ajomatkoja ja paljon autossa istumista.
Varsinkin täällä Lapissa ajamista riittää, minun alueitani ovat Rovaniemen
lisäksi olleet Kittilä ja Kolari. Ajomatkoista riittäisi juttua vaikka kuinka.
Kun tammikuussa ajoin ensimmäisiä reissujani Kittilään, sain välillä
säkkipimeyden ja lumimyrskyjen keskellä puristaa auton rattia rystyset
valkoisina. Kieli keskellä suuta olen ajellut myös Ylläksen jäisellä maisemareitillä.
Kaamoksen väistyessä kevään tieltä alkoivat kuitenkin myös ajomatkat tuntua
kevyemmiltä ja pääsin ihastelemaan kaunista Lapin luontoa. Juuri tuolla
Ylläksen maisematiellä olen saanut ihastella kuvauksellisia
postikorttimaisemia. Eipä ole joka tytöllä samanlaisia työmatkamaisemia.
Nyt kevään ja kesän kynnyksellä on ajomatkoillakin
huomioitava uusia asioita. Olen alkanut saada työmatkakavereikseni poroja. Tosin
enää poro tien varressa ei ole niin erikoinen näky, että tekisi mieli joka
kerta pysähtyä valokuvaamaan. Olen ottanut vinkkiä työkavereideni neuvosta –
kun poro ruokailee tien varressa kaula maassa, niin se ei yleensä lähde
toikkaroimaan tielle. Kun taas porolla on kaula ylhäällä, on syytä olla
tarkkana. Keväällä olen myös saanut jännittää Kittilän päässä tulvien vuoksi.
Ihan tielle asti tulvavedet eivät onneksi ole nousseet. Yksi ihana asiakkaani
kuitenkin lupasi, että jos tiet ovat poikki tulvien vuoksi, niin minua tullaan
veneellä hakemaan. Kaiken kaikkiaan autoiluni ovat kuitenkin sujuneet täällä
oikein hyvin ja pikkuinen Fiat Puntoni on kuljettanut minua turvallisesti läpi
Lapin läänin.
työmatkatoveri
Niin ja ihmiset täällä ovat mukavia. Tuntuu, että täällä
eletään rauhallisemmalla temmolla ja osataan välillä pysähtyä. Täällä ei
tarvitse kantaa huolta, vaikka jäisi autolla tien varteen. Apua saa varmasti. Myös
monet asiakkaani ovat niin mukavia, että jään heitä varmasti kaipaamaan, kun
muutan pois. Paljon tukea olen saanut myös työkavereiltani, Lapin
tiimiläisiltä. Heidän puoleensa olen voinut kääntyä mieltä askarruttavissa asioissa.
Tietysti minua on myös ilahduttanut saamani lämmin vastaanotto.
vappuna 2012 laskettelemassa Levillä
Vaikka minusta ei pysyvästi Lapin tytärtä tullutkaan, niin
paljon olen saanut arvokasta työ- ja elämänkokemusta. Otin riskin, kun lähdin
tänne ja todellakin – riskien otto kannattaa. Välillä kannattaa haastaa itseään
pois omalta mukavuusalueeltaan. Siinä saa paljon tilalle ja löytää itsestään uusia
puolia. Ennen kuin lähden kohti uusia tuulia, on minulla vielä kesä
aikaa nauttia Lapin kauneudesta ja yöttömästä yöstä. Ja niin kuin moni on
todennut, kun on kerran Lapissa käynyt, niin kaipuu sinne vie aina takaisin.
Täällä on ollut ilo toimia!
Mukavaa kesää toivottaa,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti